Skip to content

Kaikki autoista

Jos olet täysin hurahtanut autoihin ja kaikki autoihin liittyvä on intohimosi kohteena, olet ehdottomasti saapunut oikeaan paikkaan. Tällä sivulla esittelemme erilaisia autoja ja kaikkea, mikä autoiluun liittyy niin ammattilaisten kuin tavallisten kaasunpolkijoidenkin näkökulmasta.

Autoilussa on jotakin, joka jaksaa kiehtoa ihmisiä nuoresta vanhukseen saakka. Autot eivät ole pelkästään miehille suunnattu vapaa-ajan harrastus, mutta se mielletään usein hyvin maskuliiniseksi aiheeksi. Vauhdin huuma on käsite, jonka kuulemme usein. On tutkitusti todistettu, että autoilu voi parhaimmillaan tuoda nautintoa ja jopa alentaa stressitasoja. Monille työmatkalaisille automatka työpaikalle ja takaisin on se hetki päivästä, kun saa omaa aikaa ja voi esimerkiksi laittaa hyvän musiikin soimaan radiosta. Autoilusta onkin hyvä ennen kaikkea nauttia ja ajomukavuuden ollessa kohdillaan, jaksaa kuljettaja ajaa pitkiäkin matkoja.

Tiesitkö jo, että ensimmäinen auto, joka pystyi kuljettamaan ihmisiä kyydissään toimi höyryvoiman avulla? Sen rakensi vuonna 1769 ranskalainen Nicolas-Joseph Cugnot. Autoja pidettiin aluksi vaarallisina ja tarinoiden mukaan auton edellä piti jopa kulkea jalankulkija heiluttamassa valkoista lippua muille tiellä kulkeville varoituksena. Vuonna 1870 rakennettiin ensimmäinen bensiinillä toimiva auton moottori ja tämä keksintö sai suuren suosion valmistajien keskuudessa. Autot olivat aluksi erittäin kalliita ja suuret tehtaat valmistivat niitä vain pari kappaletta päivässä.

Vuonna 1913 Henry Fordin liukuhihnatehdas kuitenkin muutti koko autojen valmistuksen tyystin. Yhtäkkiä auto saatiin kokoon vain parissa tunnissa ja tehtaat alkoivatkin pian valmistaa satoja tuhansia autoja vuodessa. Näin myös autojen hinta romahti ja autosta tuli pian kulkuväline, jonka lähes kuka tahansa pystyi ostamaan. Näin alkoi tuntemamme moderni autoilukulttuuri.

Uuden auton ostaminen

Uudessa autossa on ehdottomasti selittämättömän hienoa hohtoa. Uudet ja siistit penkit ja verhoilu sekä toinen toistaan hienommat ja erikoisemmat sisävarustelut saavat ihmiset usein suorastaan hihkumaan onnesta. Uusissa autoissa on kuitenkin monta mietittävää seikkaa:

  • Täysin uusi auto ei usein ole hyvä sijoitus, sillä uuden auton hinta romahtaa alaspäin heti, kun sillä aletaan ajaa.
  • Usein vain vähän käytetyn, mutta uudenveroisen auton saakin huomattavasti edullisemmin ja hintaero voi olla useita tuhansia euroja.
  • Tämän lisäksi auto kannattaa mitoittaa omien realististen tarpeiden mukaan: esimerkiksi yksin elävä tuskin tarvitsee autoliikkeen suurinta katumaasturia.
  • Kaupungissa eläville sopii usein pienempi ja sirompi auto, kun taas maaseudun asukkaat kaipaavat voimakasta ja vakaata menopeliä, joka pärjää säässä kuin säässä.

Onneksi autoja löytyy nykyään hyvin moneen makuun ja erilaiseen tarpeeseen.

Kalleimmat autot

Tavalliset kuluttajat saavat usein hyvän menopelin käsiinsä satsaamalla hankintaan vain muutamia tuhansia euroja. On myös olemassa luksusautoja, joiden hinnat pyörivät miljoonissa euroissa. Nämä autot ovatkin erikoismallistoa, eikä niitä ei ole tarkoitettu yleiseen kuluttajamyyntiin.

Yksi maailman kalleimmista autoista on Mercedes-Benz Maybach Exelero. Tätä autoa on valmistettu vain yksi kappale ja se on myös yksi maailman nopeimmista autoista. Mercedes-Benz Maybach Exeleron hinnaksi on arvioitu noin 8 miljoonaa euroa. Toinen hyvä esimerkki nopeimmista ja kalleimmista autoista on Koenigsegg CCXR Trevita. Tämä auto on ainutlaatuinen, sillä siinä on käytetty uudenlaista hiilikuitua rakennusaineena. Auto kiihtyy nollasta sataan vain 2,9 sekunnissa tehden autosta huippunopean. Yllättävää kyllä, Koenigsegg CCXR Trevitan hinta on karkeasti puolet Mercedesin mallin hinnasta ja arvioksi on laskettu hieman yli 4 miljoonaa euroa.

Autopelit

Autopelit ovat yksiä maailman suosituimmista peleistä, eikä suotta. Autopelien avulla tavallinenkin kuluttaja voi kokea vauhdin huumaa miljoonien eurojen arvoisen auton kyydissä. Autopeleissä testataan yleensä pelaajan keskittymiskykyä ja reaktionopeutta. Erilaisia autopelejä ja simulaattoreita voidaan jopa käyttää koulutustarkoituksissa, mutta useimmat pelit on tehty tuomaan vain iloa käyttäjilleen.

Yksi kaikista tunnetuimmista autopeleistä on Need for Speed, joka on Electronic Arts-peliyhtiön tunnetuin ja ostetuin rallipeli. Need for Speedissä pelaaja pääsee kuljettamaan huippuluokan autoja ja kilpailemaan niin itseään, kuin muitakin pelaajia vastaan erilaisilla radoilla. Need for Speed on hyvin todentuntuinen peli ja koukuttaa aina vain uusia pelaajia mukaansa. Polyphony Digital-nimisen yhtiön peli Gran Turismo täytyy myös mainita rallipeleistä puhuttaessa ja tämä aitoa autoilukokemusta simuloiva peli onkin yksi maailman myydyimmistä pelisarjoista.

Autokilpailut

Niin autoille kuin myös moottoripyörille on luotu mitä erilaisimpia kilpailuita, jotka keräävät joka vuosi valtavia yleisömääriä. Kilpailuissa testataan usein auton parhaita ominaisuuksia ja erilaiset autovalmistajat tietävät, että hyvä menestys arvokisoissa takaa myös hyvän maineen kuluttajien silmissä. Ehkä kaikista tunnetuin ja arvostetuin kisamuoto on Formula 1, jossa niin kuljettajilta kuin autoiltakin vaaditaan valtavaa tarkkuutta ja kestävyyttä. Formula 1-kisoihin satsataan vuodessa valtavia summia rahaa ja jokainen talli haluaa itselleen parhaimmat mahdolliset kuljettajat.

Ihmisiä kiinnostavat lisäksi äärimmäiset olosuhteet ja tämän vuoksi erilaiset jään päällä tai maastossa järjestettävät rallikilpailut ovatkin erityisen suosittuja. Maastossa kuljettajalta vaaditaan terävää huomiokykyä ja taitoa selvitä vaihtelevien ajoreittien ja erikoiskokeiden tuomista haasteista. Olipa kilpailu mikä tahansa, taustalta löytyy kuitenkin aina yhdistävä tekijä: intohimo ja rakkaus autoihin.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *