Skip to content

Maailman kalleimmat autot – TOP 7

Auton kehittyessä alussa kyseessä oli vain rikkaille tarkoitettu kulkuneuvo. Massatuotanto mahdollisti hintojen laskun ja kulkuneuvojen saapumisen suurille kuluttajamarkkinoille. Samanaikaisesti syntyi kuitenkin erittäin kalliita, luksusautomerkkejä, joiden asiakaskuntana ovat pelkästään maailman rikkaimmat ihmiset. Nämä autot lumoavat niin suunnittelullaan kuin ominaisuuksillaankin. Luksusautojen valmistajista löytyy tuttuja nimiä kuten Ferrari sekä Mercedes-Benz, mutta myös vain harvojen tuntemia valmistajia kuten ruotsalainen Koenigsegg.

Kalliiden luksusautojen määrä on rajallinen, eivätkä maailman rikkaimmat enää kilpailekaan pelkästään sillä kenellä on mikäkin merkki ja malli. Tämän rinnalle on noussut uusi trendi auton tuunauksessa. Nykyisin yhä useammat, etenkin nuoret ostavat luksus auton, ja sen jälkeen vievät sen tuunattavaksi. Nousevana trendinä on ollut esimerkiksi autojen ulkoasun muokkaaminen liimaamalla auton pintaan timantteja, joilla on saatettu jopa peittää koko auto.

1) Maybach Exelero

Kalliiden autojen markkina-arvoja määriteltäessä ei voida aina olla täysin tarkkoja, sillä kyseisen tason autoja on harvoin tarjolla. Maailman arvokkaimman auton tittelin sanotaan kuuluvan Maybach Exelerolle, joka myytiin räppäri Birdmanille vuonna 2011 noin 8 miljoonalla USA:n dollarilla. Kaupan myötä autosta tuli maailman kallein koskaan ostettu henkilöauto. Kyseisestä kaupasta kuitenkin liikkuu huhuja, eikä sitä ole virallisissa lähteissä vahvistettu. Auto on sittemmin myyty eteenpäin.

Maybach on saksalaisen DaimlerChryslerin omistama luksusmerkki, sama yritys omistaa muun muassa paremmin tunnetun Mercedes-Benzin. Exeleron suuren hinnan takana on sen ominaisuuksien lisäksi automallin harvinaisuus. Exeleroa on valmistettu vain yksi kappale vuonna 2005. Auto on siis ainut laatuaan. Kyseinen auto on kaksiovinen cupe-mallinen urheiluauto. Erityisen mielenkiintoista Excelerossa on sen suunnittelu, josta viimekädessä vastasi neljä saksalaista yliopistoa käyvää opiskelijaa.

2) Koenigsegg CCX

Maailman toiseksi kalleimpana autona pidetään ruotsalaisen Koenigsegg Automotive Ab:n valmistamaa hulppeaa Koenigsegg CCX -automallia. Kyseinen superautojen valmistaja on perustettu vuonna 1994 Ruotsissa, missä autot on kautta historian myös valmistettu. Koenigsegg CCX -malli suunniteltiin erityisesti Yhdysvaltojen markkinoille. Valmistajan aikaisemmissa, edeltävissä malleissa käytettiin Fordin moottoria, mutta CCX varten kehitettiin oma Koenigsegg-moottori. Uudella moottorilla täytettiin Kalifornian alueella autoille määrätyt päästöstandardit.

Koenigsegg CCXR Trevita erikoismallia on valmistettu hyvin rajoitettu erä. Automallin erikoispiirteenä on sen Propietary Diamond Weave -pintakäsittelymateriaali, jolla auton hiilikuidusta valmistetut koriosat on käsitelty. Pintakäsittelymateriaali sisältää oikeita timantteja, mikä nostaa auton hintaa roimasti. Ominaisuuksiltaan CCXR on niin ikään huippuluokkaa, autossa on huimat 1004 hevosvoimaa. Mallia oli tarkoitus ottaa tuotantoon, mutta pintakäsittelymateriaalin vaikean valmistamisen takia CCXR mallia valmistettiin lopulta vain kaksi kappaletta.

3) Lamborghini Veneno

Maailman kolmanneksi kalleimman automallin titteliä pitää hallussaan Lamborghini Veneno huimalla 4,5 miljoonan Yhdysvaltain dollarin hinnalla. Italialainen Lamborghini tunnetaan nimenomaisesti kautta sen historian valmistamistaan maailmanluokan luksusautoista. Lamborghini julkaisi Veneno mallin vuonna 2013 Geneven autonäyttelyssä. Veneno suunniteltiin sekä julkaistiin juhlistamaan autovalmistajan 50-vuotista juhlapäivää. Mallin suunnittelun pohjana toimi Lamborghinin aikaisempi malli Aventador, lisäksi Veneno hyödyntää täysin samaa moottoria mitä Aventadorissa on käytetty.

Lamborghini Venenoa valmistettiin kaikkiaan vain neljä kappaletta, kaikki eri väreissä. Näin mallista ei löydy kahta samanlaista kappaletta. Näistä neljästä kappaleesta kolme myytiin ja yksi jätettiin esille museoon. Veneno seuraa muotoilussaan Lamborghinin tyypillistä, virtaviivaista sekä aerodynaamista muotoilua, joka on kuitenkin viety astetta pidemmälle. Venenossa on hyödynnetty hiilikuitua, jolla on saatu auton omamassaa pienemmäksi. Venenossa on hevosvoimia 750 ja auton maksiminopeus on 355km/h.

4) McLaren P1

Maailman kalliimpien autojen listalle pääsee myös englantilaista väriä. Erityisesti formuloista suurelle yleisölle tutun autovalmistaja McLarenin P1-mallin hinta kipuaa noin neljään miljoonaan Yhdysvaltain dollariin. P1 esiteltiin ensimmäisen kerran Pariisissa järjestetyssä Motor Show:ssa vuonna 2012 konseptimallina, ja vuotta myöhemmin autosta esitettiin varsinainen hybridisupermalli Geneven autonäyttelyssä. P1 erikoispiirre on hybridimoottorissa, autossa yhdistyy V8 -moottori ja 178 hevosvoiman sähkömoottori, jonka ensisijaisena tehtävänä on erityisesti auton kiihtyvyyden parantaminen.

5) Ferrari Pininfarina Sergio

Listalle mahtuu myös tuttu, niin ikään italialainen autonvalmistaja Ferrari. Sen Pininfarina Sergio -mallia on maailmanlaajuisesti valmistettu vain kuusi kappaletta vuodesta 2015 alkaen. Erikoista mallissa on se, että sen pääsuunnittelijana on toiminut italialainen, autosuunnitteluun erikoistunut suunnittelutalo Pininfarina. Kyseinen malli onkin suunniteltu kunnianosoituksena Pininfarin entiselle hallituksen puheenjohtajalle Sergio Pininfarinalle. Auto on rakennettu Ferrari 458 Spiderin pohjalle, ja teknisiltä ominaisuuksiltaan auto vastaakin 458 Spideriä.

6) Pagani Huayra

Kolmantena italialaisena luksusautojen valmistajana on Pagani Automobili. Pagani esitteli Huayra mallinsa suurelle yleisölle vuonna 2011 Geneven autonäyttelyssä. Tuotanto aloitettiin vuonna 2012, mistä lähtien kyseistä mallia on tuotettu (hyvin maltillisissa määrissä) aina tähän päivään asti. Horacio hyödyntää moottorinaan Mercedes-Benzin valmistamia AMG-sarjan moottoreita. Auton on suunnitellut Paganin perustaja alkujaan Argentiinasta kotoisin oleva Horacio Pagani. Huayrasta on vuosien saatossa tehty muutamia erilaisia, pienillä eroilla olevia versioita.

7) Bugatti Veyron Mansory Vivere

Traditionaalinen ranskalainen luksusautonvalmistaja Bugatti on myös yksi maailman kalleimpien automallien takaa löytyvistä yrityksistä. Bugatin tunnettu Veyron -malli sai lisän, kun autonvalmistaja halusi tarjota asiakkailleen vielä enemmän luksusta. Näin syntyi saksalaisen autojen kustomointiin erikoistuneen Mansonry- yrityksen kanssa yhteistyössä valmistettu Veyron Mansory Vivere-malli. Kyseistä mallia on valmistettu vain kaksi kappaletta vuoden 2007 aikana. Erikoismalli on rakennettu Bugatin Veyronin pohjalle, ja Mansory Vivere muistuttaakin Veyronia huomattavasti.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *